tiistai 6. marraskuuta 2012

Tammikuussa 2012 aloitetaan

Ryhdyin juuri päivittämään viimevuotista Energiatalous-kurssiani. Käy katsomassa sitä ja kommentoi. Kaikki kehitysehdotukset otan vastaan mielihyvin. Käyn vielä jututtamassa muutamia asiantuntijoita kurssin sisällöstä ennen kuin julkaisen lopullisen version.

Tein sellaisen ratkaisun, että kutsun kurssille kenet tahansa, en pelkästään viimeisen vuosikurssin energiatekniikan opiskelijoita Metropolia ammattikorkeakoulusta. Heille kurssi on pakollinen. Ajatus on, että syntyisi vuorovaikutusta kaikkien kiinnostuneiden välille. Monta vuotta sitten kutsuin tämän kurssin luennolle Greepeacen edustajan kertomaan heidän näkemyksistään. Opiskelijat pitivät vierailusta kovasti. Käsittääkseni suurin osa energiatekniikan opiskelijoista - tänä vuonna opiskelijoita on peräti 41 - on huolestunut ja kiinnostunut ympäristöstä. Osa on suorastaan hakeutunut koulutukseen voidakseen tehdä jotakin konkreettista ympäristön hyväksi.Olisin iloinen, jos ajatuksenvaihtoon tulisi monenlaisia ihmisiä, ei vain insinööriopiskelijoita vaan muitakin.

Opiskelijoiden ja kaikkien osallistujien välillä vuorovaikutus toimii siten, että ensin jokainen avaa henkilökohtaisen Googlen tilin. Sen jälkeen otetaan käyttöön Drive (Dokumentit), Syötteenlukija ja Google+. Näistä tulee erikseen ohjeistusta. Harjoitustyöt tehdään ryhmätöinä, ne jaetaan Driven avulla ensin ryhmän jäsenille ja sitten kaikille - minullekin. Niitä kommentoidaan Plussassa sekä kirjoittamalla että livenä Plussan Hangoutissa. Luennot tulevat verkkosivulle. Niistä käydään keskustelua samoin kuin harjoitustöistä.

Arvosana ja opintopisteet tulevat vain kurssille ilmoittautuneille Metropolian opiskelijoille.

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Metropolia ammattikorkeakoulun Energiatalouden kurssin blogi

Siirsin Energiatalous -nimisen kurssini Moodlesta Googlen verkkosivulle. Tarkoitus on kokeilla, voisinko tehdä opiskelijoiden työn joustavammaksi ja samalla tutustuttaa heidät uusiin sosiaalisen median välineisiin sekä pilvipalveluihin.

Työ tehdään hyödyntämällä verkkosivun lisäksi Google Dokumentit- ja Google+ palveluita.